sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Joulukuun kolmas päivä


Seuraava tapaaminen on sovittu siis joulukuun kolmanneksi päiväksi!

Aloitellaan jo kymmenen maissa tällä kertaa, lopetellaan sitten 18.

Paikalle tulee siis Villakeijun Johanna myymään tuotteita.

Koska joulu on tulossa, niin mennään jouluteemalla.
ja pikkujoulu aikaa kun eletään, niin pikkujouluillaan mekin mahdollisesti 
glögin ja pipareiden kanssa, mutta ainakin pikkujoululahjojen!

Elikkä tyyliin, kun tuot niin saat.  5 euroa ajateltiin sopivaksi summaksi pikkujoululahjaan.
Ja se voi olla mitä vaan, ei tarvitse olla askarteluun liittyvää.

Ja paikkamaksuhan on kans sen 5 euroa, sillä rahalla katetaan paikan vuokraa ja kahvituskuluja.

Tässäpä nämä tämän hetken asiat, muistathan ilmottautua joko Susalle tai Anulle.
Nähdään 3.12  Kirkkoahon entisellä koululla. 

1 kommentti:

  1. Kiva ajatus tuo pikkujoululahja -juttu. Ihan hyvä summa, sillä saa jo ihan oikeitakin lahjoja.

    VastaaPoista